Uutiset

Saimaa Palaa! julkaisi ensimmäisen pitkäsoittonsa ”Spektroliitti”

Saimaa Palaa! on julkaissut ensimmäisen pitkäsoittonsa Spektroliitti. Albumi on samalla myös ensimmäinen Sick Boogien julkaisema kokopitkä levy. Albumi kuunneltavissa kaikissa suoratoistopalveluissa.

Saimaa Palaa!:n esikoisalbumi Spektroliitti on äärimmäisen henkilökohtainen, mutta universaali rakkaustarina lopun aikojen maailmassa, jossa aivan kaikkea toivoa ei ole vielä menetetty.

Raastavan rehellisellä konseptialbumilla käydään läpi kahdenkeskisen vuorovaikutuksen koko elinkaari aina syntymästä kukoistukseen, ja kunnes kaikki elävä on palanut tuhkana maan tasalle. Mutta kuten spektroliitti, nousee se maan kamarasta uuteen loistoon hajoittaen valon tuhansiin eri sävyihin.

Saimaa Palaa! – Spektroliitti cover art, kuva: Samuli Kuittinen.

Pandemia-aikana työstetyn levyn sävellyksestä on vastannut Teemu Huuki ja tuotannosta Henry Raatikainen. Entisen rockrumpali Huukin ja ug-räppäri Raatikaisen kahden hyvin erilaisen maailman yhteentörmäyksestä on syntynyt nössöräppi, jossa tunteista puhutaan avoimesti ja haavoittuvaisesti. Ilman roolien, ironian tai uhon taakse piiloutumista. Albumi on soundimaailmaltaan runollisen räpin, akustisen kitaran, kasarisynien ja elokuvallisten sävellysten täydellinen fuusio.

Levyllä vierailee Suomi-palkittu räppäri ja äänisuunnittelija Laineen Kasperi sekä uusi nouseva nimi Tazmo. Albumin visuaalisesta tarinasta, promokuvista, musiikkivideoista sekä kansitaiteesta on vastannut Samuli Kuittinen.

Kuuntele levy Spotifysta:

admin